Laki kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta (445 / 1978, muutoksineen)
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Kansallisen kulttuuriperinnön suojelemiseksi säädetään tässä laissa kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden esineiden (kulttuuriesineiden) maastaviennin rajoittamisesta.
2 §
Tässä laissa tarkoitettuja kulttuuriesineitä ovat:
1) yli 50 vuotta vanhat taideteokset sekä taideteollisuuden ja taidekäsityön tuotteet;
2) muut yli 50 vuotta vanhat esineet, joilla on yleistä kulttuurihistoriallista arvoa; ja
3) kansalliseen historiaan ja merkkihenkilöihin liittyvät esineet, arvokkaat käsikirjoitukset sekä tieteellisesti merkittävät kokoelmat niiden iästä riippumatta.
Opetusministeriö voi tarvittaessa antaa tarkempia ohjeita siitä, millä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuilla esineillä on katsottava olevan yleistä kulttuurihistoriallista arvoa.
3 §
Kulttuuriesineitä ei saa viedä maasta ilman lupaa (vientikielto).
Ulkomaista alkuperää olevat kulttuuriesineet eivät ole vientikiellon alaisia, elleivät ne ole olleet maassa 70 viimeisen vuoden aikana vähintään 50 vuotta.
4 §
Museovirasto myöntää luvan kulttuuriesineen maastavientiin. Museovirasto voi siirtää päätösvaltaansa muulle opetusministeriön hyväksymälle viranomaiselle tahi maakunnalliselle tai muulle keskusmuseolle tietyn esineen tai esineryhmän osalta. Tällöin on luvan epäävä päätös alistettava museoviraston vahvistettavaksi. Kaikki lupahakemuksiin annetut päätökset on saatettava museoviraston tietoon.
Lupaa ei saa myöntää, jos esineen maassa pysyttäminen on taiteelliselta, tieteelliseltä, historialliselta tai muuten kulttuurihistorialliselta kannalta tärkeää. Lupa voidaan kuitenkin tällöinkin myöntää, jos luvan myöntämiseen on esineen omistajalle tärkeitä henkilökohtaisia syitä tai jos siihen on muita erityisiä syitä.
Lupa on myönnettävä:
1) jos esine kuuluu ulkomaille muuttavan henkilön koti-irtaimistoon;
2) jos ulkomailla asuva henkilö on saanut esineen perintönä tai osituksen nojalla; tai
3) jos luvan saaja sitoutuu tuomaan esineen takaisin maahan asetetun määräajan kuluessa.
5 §
Vientilupa on voimassa kaksi vuotta sen myöntämisestä, jollei voimassaoloaikaa lupaa myönnettäessä ole määrätty lyhyemmäksi.
6 §
Milloin vientilupa on myönnetty, luvan myöntäneellä viranomaisella tai museolla on oikeus ottaa esineestä jäljennöksiä ja valokuvia sekä muutoin tutkia esinettä. Tämä ei saa kuitenkaan aiheuttaa luvan saajalle kohtuutonta viivytystä.
7 §
Tulliviranomaiset valvovat vientikiellon noudattamista. Jos tulliviranomainen katsoo, että esine on vientikiellon alainen tai että kysymys vientikiellon soveltamisesta on epäselvä, asianomainen on osoitettava hakemaan museovirastolta vientilupa.
8 §
Museoviraston tämän lain nojalla antamaan päätökseen, jolla vientilupa on evätty, saa hakea muutosta valittamalla valtioneuvostoon siinä järjestyksessä kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa (154/50) on säädetty.
9 § (24.8.1990/832)
Rangaistus kulttuuriesineen luvattomasta maastaviennistä ja sen yrittämisestä on säädetty rikoslain 46 luvun 4 ja 5 §:ssä. Menettämisseuraamuksista on säädetty saman luvun 8–13 §:ssä.
10 §
Asiakirjallisista muistomerkeistä ja evankelisluterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnan hallussa olevista kulttuuriesineistä on lisäksi noudatettava, mitä niistä on erikseen säädetty.
11 §
Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.
12 §
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1978. Henkilöllä, joka on muuttanut ulkomaille ennen tämän lain voimaantuloa, on oikeus tämän lain säännösten estämättä viedä maasta Suomessa lain voimaantulohetkellä oleva koti- irtaimistonsa vuoden kuluessa lain voimaantulosta lukien.