Laki valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista (666 / 1972, muutoksineen)

Syyttäjän ja esitutkintaviranomaisen kutsusta taikka tuomioistuimen muussa kuin riita-asiassa antamasta määräyksestä tuomioistuimeen saapuneella todistajalla on oikeus saada valtion varoista kohtuullinen korvaus tarpeellisista matka- ja toimeentulokustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä. Todistajalla on oikeus tässä laissa säädettyihin korvauksiin myös silloin, kun häntä on kuultu puhelinta tai videoneuvottelua käyttäen.

Tuomioistuin voi määrätä syyttäjän ajamassa rikosasiassa valtion varoista maksettavaksi korvausta tässä laissa säädettyjen perusteiden mukaisesti myös muun asianosaisen kutsumalle todistajalle, jos todistaminen asian selvittämisen kannalta on ollut tarpeen. Samoin voidaan korvausta määrätä maksettavaksi epäillyn tai asianomistajan pakkokeinoasiassa kutsumalle todistajalle. Milloin asianosainen on jo maksanut todistajalle korvauksen, hänelle on määrättävä suoritettavaksi vastaava korvaus valtion varoista. Se ei kuitenkaan saa ylittää tämän lain mukaan todistajalle maksettavan korvauksen määrää.

Asianomistajalla ja hänen laillisella edustajallaan, joka on määrätty tai kutsuttu henkilökohtaisesti saapumaan tuomioistuimeen asian selvittämiseksi, on oikeus samaan korvaukseen kuin todistajalla. Tuomittu korvaus on otettava vähennyksenä huomioon määrättäessä sen saajalle oikeudenkäyntikulujen korvausta.

Jos valtion varoista korvausta saava todistaja taikka asianomistaja tai hänen laillinen edustajansa tarvitsee saattajan voidakseen saapua tuomioistuimeen, suoritetaan myös saattajalle korvausta tässä laissa säädettyjen perusteiden mukaisesti.

Toimeentulokustannusten korvauksena suoritetaan matkasta aiheutuneet tarpeelliset menot.

Toimeentulokustannusten korvauksena suoritetaan päivärahaa ja majoittumiskorvausta.

Taloudellisena menetyksenä korvataan ansio- tai muun tulon menettäminen, aiheellisesti sijaiselle ja kodin- tai lastenhoitajalle suoritettu palkka sekä muu aineellinen menetys, joka korvaukseen oikeutetulle on aiheutunut tuomioistuimeen saapumisesta.

Taloudellisesta menetyksestä suoritetaan korvauksena määrä, minkä siihen oikeutettu osoittaa uskottavasti menettävänsä.

Taloudellisen menetyksen korvauksen euromääräisestä enimmäismäärästä säädetään valtioneuvoston asetuksella.

Tuomioistuimen puheenjohtajan on kuulustelun päätyttyä tiedusteltava, vaatiiko todistaja tai muu valtion varoista korvaukseen oikeutettu tässä laissa tarkoitettuja korvauksia. Asian käsittelyn sillä kertaa tuomioistuimessa päättyessä on päätöksessä tai tuomiossa vahvistettava erikseen matkakustannusten, toimeentulokustannusten ja taloudellisen menetyksen korvaukseksi suoritettavat määrät. Suoritetut ennakot on otettava vähennyksenä huomioon.

Jos todistaja tai muu valtion varoista korvaukseen oikeutettu vaatii matka- ja toimeentulokustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä korvausta enemmän kuin valtion varoista saadaan myöntää, voidaan se asianosainen, joka tämän lain nojalla tuomitaan korvaamaan todistelukustannuksia valtiolle, samalla velvoittaa maksamaan kohtuulliseksi harkittu lisäkorvaus.

Muutoksenhausta todistelukustannusten korvausta koskevaan tuomioistuimen päätökseen tai tuomioon säädetään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 68 §:ssä .

Tuomioistuimeen tehtävää matkaa varten on todistajaksi kutsutulla ja muulla valtion varoista korvaukseen oikeutetulla oikeus saada sanotuista varoista ennakolta korvaus 5 §:ssä tarkoitetuista matkakustannuksista. Ennakkoa voidaan suorittaa myös toimeentulokustannuksia varten, milloin se asian laatuun ja korvaukseen oikeutetun olosuhteisiin nähden harkitaan perustelluksi.

Kutsun yhteydessä on annettava tieto oikeudesta ennakkoon ja menettelystä sen saamiseksi.

Ennakkoa haluavan on pyydettävä sitä oleskelupaikkakuntansa poliisilaitoksen päälliköltä tai siltä virkamieheltä, jonka poliisilaitoksen päällikkö on määrännyt käsittelemään ennakkoa koskevia asioita. Pyynnön yhteydessä on esitettävä selvitys siitä, että ennakon pyytäjä on kutsuttu tuomioistuimeen, sekä tarvittaessa selvitys aiheutuvista matka- ja toimeentulokustannuksista.

Ennakkoa koskeva pyyntö on heti ratkaistava päätöksellä, jossa on vahvistettava erikseen matka- ja toimeentulokustannuksia varten myönnetyn ennakon määrä. Päätöksestä on viivytyksettä lähetettävä tieto sille tuomioistuimelle, johon ennakkoa saaneen on matkustettava. Jollei lähetetty tieto päätöksestä todennäköisesti ehdi asian käsittelyyn, on ennakon myöntämisestä lisäksi ilmoitettava tuomioistuimelle ajoissa muulla tavalla.

Ennakon saamista koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Jos ennakkoa nostanut ei ole täyttänyt sitä tehtävää, jota varten ennakko on myönnetty, tuomioistuimen on määrättävä ennakko perittäväksi häneltä takaisin siltä osin kuin sitä ei ole käytetty 11 §:ssä tarkoitettuihin kustannuksiin. Siitä voidaan päättää ennakon saajaa kuulematta.

Vastaajan velvoittamisesta suorittamaan valtiolle sen varoista tämän lain nojalla maksettavaksi määrätty korvaus säädetään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 9 luvun 1 §:ssä .

Milloin syyte tai muu vaatimus jätetään tutkimatta, hylätään tai raukeaa, tuomioistuimen on harkittava, jäävätkö todistajalle ja muulle korvaukseen oikeutetulle valtion varoista maksettaviksi tuomitut korvaukset valtion vahingoksi vai onko asianomistaja velvoitettava korvaamaan ne valtiolle.

Pakkokeinoasiassa sekä esitutkintalain (805/2011) 7 luvun 9 §:ssä tarkoitetussa käsittelyssä todistajalle maksetut korvaukset jäävät valtion vahingoksi. Rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevassa asiassa suoritettu korvaus jää niin ikään valtion vahingoksi.

Tarkemmat säännökset matkakustannusten korvauksiin oikeuttavasta matkasta ja matkakustannusten laskentaperusteista sekä päivärahan ja majoittumiskorvauksen suuruudesta ja laskentaperusteista annetaan valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä myös todistelukustannusten korvaamista ja ennakkomaksuja koskevista käytännön menettelytavoista.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1973 ja sillä kumotaan korvauksesta todistajille valtionvaroista 28 päivänä lokakuuta 1938 annettu laki (333/38) ja 21 päivänä maaliskuuta 1892 annettu julistus siitä, mitä on noudatettava korvauksia yleisistä varoista suoritettaessa todistajille rikosasioissa.