Laki valtion virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta (149 / 1922, muutoksineen)

Pääsemistä varten sellaiseen valtion virkaan, johon vaaditaan yliopistossa tai korkeakoulussa suoritettu loppututkinto, vaaditaan, 2 ja 3 §:ssä mainituin poikkeuksin, että se, joka virkaan ilmoittautuu, on osoittanut täydellisesti hallitsevansa virka-alueen asujainten enemmistön kieltä. Sen lisäksi on vaadittava virkaan nimitettävältä, jos virka-alue on yksikielinen, maan toisen kielen ymmärtämistä sekä, jos virka on tuomarinvirka, myös toisen kielen välttävää suullista taitoa, mutta jos virka-alue on kaksikielinen tai virka- alueeseen kuuluu kaksi- tai erikielisiä kuntia, maan toisen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Ylioikeuksissa ja sellaisissa virastoissa, joiden virka-alue joltakin osalta on kaksikielinen, on eri kielten käyttämistä edellyttävät virkatehtävät, mikäli mahdollista, jaettava perusteiden mukaan, jotka valtioneuvosto asianomaisen ylioikeuden tai viraston esityksestä vahvistaa, eri henkilöiden suoritettaviksi, ja vaadittakoon silloin virkamieheltä, jonka virkatehtävät edellyttävät ainoastaan toisen kielen käyttämistä, sama kielitaito kuin virkamieheltä senkielisellä yksikielisellä virka-alueella.

Pääsemistä varten muuhun kuin edellisessä momentissa mainittuun valtion virkaan vaaditaan viran edellyttämä, riittävä kielitaito. Tarkemmat määräykset tästä annetaan asetuksella.

Asetuksella säädetään myös, onko, ja mihin virkoihin, vaadittava taitoa täydellisesti hallita sekä suomea että ruotsia.

Voidakseen tulla nimitetyksi puolustuslaitoksen upseerin virkaan tai saavuttaakseen ylennyksen tällaisessa virassa, pitää sen, jonka tulee toimia Suomenkielisissä joukko-osastoissa, täydellisesti hallita suomen kieltä ja sen, jonka tulee toimia ruotsinkielisissä joukko-osastoissa, täydellisesti hallita ruotsin kieltä; tämän lisäksi tulee viimeksimainituissa joukko-osastoissa toimivan upseerin osata hyvin käyttää Suomen kieltä suullisesti. Upseerin, jonka tulee toimia sellaisissa suuremmissa osastoissa, mihin kuuluu sekä suomenkielisiä että ruotsinkielisiä joukko-osastoja, tulee täydellisesti hallita suomen kieltä sekä sen ohella hyvin ymmärtää ruotsin kieltä. Mitä on sanottu joukko-osastoissa palvelevilta upseereilta vaadittavasta kielitaidosta, on vastaavasti voimassa myös upseereihin nähden, joiden virkatoiminta kohdistuu yksi- tai kaksikielisiin virka- tai itsehallintoalueisiin.

Mitä edellä on sanottu upseereista, koskee myös lääkintä- ja eläinlääkintäupseereja sekä muita puolustuslaitoksen viran- tai toimenhaltijoita, joilta virkaan tai toimeen pääsemiseksi vaaditaan yliopistossa tai korkeakoulussa suoritettu loppututkinto.

Siitä kielitaidosta, joka vaaditaan puolustuslaitoksen toimenhaltijalta, jonka virkapätevyyteen ei kuulu kadettikoulun tai korkeakoulun loppututkinto, tai alipäällystöön kuuluvalta, säädetään asetuksella.

Valtioneuvoston asiana on määrätä, onko johonkin virkaan pääsemistä varten vaadittava ja kuinka suurta taitoa jossakin muussa kielessä kuin suomessa ja ruotsissa.

Tasavallan presidentti voi erityisestä syystä myöntää erivapauden tai lievennystä tässä laissa vaadituista kelpoisuusehdoista.

Upseerille tai tällaiseen virkaan pyrkivälle voidaan erivapaus tai lievennys myöntää vain erityisen painavista syistä.

Virkaa tai tointa täytettäessä on, mikäli tämä ei viivytä nimitysasian käsittelyä, sen estämättä, mitä hakuajoista valtion virkaan tai toimeen on säädetty, otettava huomioon myös sellainen hakija, joka on hakuajan jälkeen osoittanut tässä laissa tarkoitetun kielitaidon ja toimittanut siitä todistuksen asianomaiselle viranomaiselle.

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1923.